Varasto

OIEI:n varasto sijaitsee Limingantullissa, Jyskin lähellä. Se on LVI-liikkeen varaston yhteydessä, kellarissa. Osoite on Kallisenhaara 3. Voit ajaa alas luiskaan, jolloin tavaraa ei tarvitse kantaa niin kauas. Varastoon pääsee myös liikkeen pääoven kautta. Muistakaa viikonloppuisin sulkea ulko-ovenvarmuuslukko (ylempi).

Varastosta ja sen sisällöstä saa lisätietoa varastovastaava Mikko Heikuralta (tai osoitteesta varasto [at] oiei [piste] fi.), jolta voi myös lainata varaston avainta.

PELAAJAT

OIEI:n kaikilla jäsenillä on oikeus lainata varastolta tavaraa larppeja varten. Varastolla on runsaasti erilaisia vaateita ja muita proppeja lainattavaksi. Pehmoaseiden suhteen lainaaja sitoutuu lukemaan Oiei_n miekkojen käyttö- ja huolto-ohjeen ja noudattamaan sitä.

Huomaathan, että OIEI:n pakkeja ei ole tarkoitettu muiden kuin OIEI:n tapahtumien käyttöön: Pakeissa on kallista ja kuluvaa tavaraa, niiden hygieniasta tulee huolehtia, ja ylipäätään ne on hankittu OIEI:n varoilla OIEI:n jäsenten hyväksi. Pakeista ei myöskään lainata yksittäisiä tavaroita (esimerkiksi värinappeja) edes jäsenille, vaan tarvittaessa lainaa koko pakki.

LAHJOITUKSET

Jos haluat lahjoittaa OIEI:lle proppeja tai muuta larppaamiseen liittyvää tavaraa, ota ensin yhteyttä varastovastaavaan (varasto [at] oiei [piste] fi.). Varastovastaava päättää lahjoitusten vastaanottamisesta. Ihan mitä tahansa tavaraa ei varastolle oteta, eikä sinne saa viedä mitään uutta siitä ensin ilmoittamatta.

PELINJOHTAJILLE

Ennen peliä ole hyvissä ajoin yhteydessä varastovastaavaan. Voit tiedustella löytyykö varastolta tarvitsemiasi proppeja tai materiaaleja. Mitään hankintoja peliä varten ei kannata tehdä ennen kuin on varmistanut varaston tilanteen. Tarkista tilanne varaston inventaariolistasta, varaston valokuvista tai varastovastaavilta. Sovi varastovastaavan kanssa tavaroiden noudosta ja palautuksesta.

Tavaraa lainatessa tee kirjaus varaston lainausvihkoon ja palauttaessa merkitse tavarat palautetuksi! Jos et halua ottaa mukaan kokonaisia kangassäkkejä tai tarvikelaatikoita, varastolta löydät tyhjiä pusseja ja laatikoita mihin tavaroita voi kuljetusta varten kerätä. Laita silti palauttaessa tavarat alkuperäisiin paikkoihin takaisin.

Varastolta löydät inventaariolistan, mistä selviää, mistä tavarat löytyvät. Tarkista listasta palauttaessa, että kaikki löytää myös takaisin oikeisiin hyllyihin.
Laita kaikki oikeille paikoilleen hyllyihin tai vaaterekkiin. KESKILATTIA EI OLE SÄILYTYSTILAA JA SEN PITÄÄ SÄILYÄ VAPAANA!

Jos peliä varten on hankittu uusia proppeja jotka jäävät OIEI:lle, tee sähköpostitse ilmoitus varastovastaavalle. Kaikkea peliin ostettua tavaraa ei kannatakaan viedä varastoon, vaan vain yleishyödylliset tavarat säilytetään. Mahdollisuuksien mukaan ota uusista propeista myös valokuvat. Sovi varastovastaavan kanssa siitä, minne uudet propit varastolla sijoitetaan.

MATERIAALIT JA TYÖVÄLINEET

Varastolla on paljon erilaisia rakennus- ja askartelumateriaaleja joita on suotavaa käyttää pelitarkoituksiin. Ennen kuin ostat materiaaleja, kannattaa tarkistaa varastolistasta onko niitä jo. Esim. Erilaisia pahveja, muoveja, letkuja, maaleja, liimoja, työkaluja yms. on runsaasti. Tarkemmat tiedot löytyvät varastolistasta.

Varastolta löytyy myös OIEI:n kirjasto, joka sisältää muun muassa kaava- ja ruokakirjoja, ja muita kädentaitoihin liittyvää materiaalia.

VUOKRAUS JA LAINAUS

Lainaamme ja vuokraamme varastolla olevaa rekvisiittaa tapauskohtaisesti myös muille kuin yhdistyksen jäsenille, OIEI:ltä lötyyy esimerkiksi kaksi viikinkitelttaa. Jos olet kiinnostunut tavaroiden vuokraamisesta tai lainaamisesta, ole yhteydessä OIEI Ry:n hallitukseen hallituslista [ät] oiei [.] fi. OIEI:n pakkeja (maskeeraus, ea, jne.) ei valitettavasti vuokrata ulkopuolisille.

Previous page: Lomakepankki Next page: Varastolista(Excel)