NoRules-perussäännöt
Ja
Ja alussa oli sana ja sana oli PJ:n tykönä. Ja PJ näki, että se oli sangen hyvä. Ja sana oli ja.
Johdanto
Säännöt on luonut ja kehittänyt Oulun Interaktiiviset Eläytyjät, mainitse sääntöjen alkuperä niitä käyttäessäsi. SuoLi ry on hyväksynyt nämä säännöt SuoLi-tuen hakemista varten. Larpin kirjoittajilla, järjestäjillä ja turvallisuusvastaavalla on oikeus poistaa larpista ja sen alueelta häiriötä aiheuttavat tai osallistujien turvallisuutta vaarantavat henkilöt ja keskeyttää larppi tarvittaessa.
Larpin järjestäjät eivät vastaa osallistujen aiheuttamista vahingoista tai ongelmista. Larppaajat vastaavat omasta käytöksestään ja turvallisuudestaan. Tämä tarkoittaa myös sitä, että larppaajan täytyy tarvittaessa kieltäytyä tai poistua häntä häiritsevistä tai loukkaavista tilanteista.
NoRules-sääntöjen käyttäminen ei tarkoita, että larppaajat saisivat toimia fysiikan tai Suomen laeista välittämättä, vaan että eläytyminen korvaa nippelitiedot. Huijaaminen on kiellettyä, eläytyminen sallittua. NoRules-larpeissa eläydytään ja liveroolipelataan, jos haluat vain ampua kaikki hahmot ja "voittaa pelin", vaihda harrastusta.
Alle 15-vuotiailta osallistujilta vaaditaan NoRules-peleissä heidän vanhempiensa täyttämät lupalaput.
Oiein larpeissa ja muissa tapahtumissa kaikki osallistujat vastaavat siivouksesta ja jälkien korjauksesta. Jos lähdet kesken larpin tai välittömästi sen jälkeen, kerro lähdöstäsi larpin järjestäjälle. Epäselvissä tilanteissa älä epäröi kääntyä larpin järjestäjän puoleen, hän varmasti auttaa sinua kaikissa ongelmissasi.
Turvallisuussäännöt
Jos larpin aikana syntyy vaara- tai häiriötilanne, tulee larppi keskeyttää "PELI SEIS" -huudolla, jonka larppaajat kuittaavat ymmärretyksi toistamalla sen. Kun tilanne on selvinnyt jatketaan larppia huudosta "JATKUU", jonka jokainen larppaaja myös kuittaa vastaamalla huutoon.
"APUA" -hätähuuto tarkoittaa aina OIKEAA hätätilannetta ja on varattu larpin ulkopuoliseen käyttöön. Hahmon kärsiessä larppaajan on pyydettävä apua larpin sisällä, kuten huutamalla "apua, miekka lävisti rintani". Jos joku kuulostaa kärsivän tosissaan, varmista onko hän oikeasti loukkaantunut kysymällä esim. "off-game, oletko kunnossa?"
Tapahtumapaikalla on aina ensiapulaukku, jonka sijainti kerrotaan ennen larpin alkua. Myös larppiin osallistuvat ensiaputaitoiset ihmiset sekä täysi-ikäinen turvallisuusvastaava esitellään ennen larpin alkua. Oiein larpeissa turvallisuus tulisi tarkistaa larpin tyyppiä ja tapahtumapaikkaa ajatellen. Huomioon tulisi ottaa esimerkiksi paloturvallisuus, toiminta hätätilanteissa, turvallisuus- ja larppisääntöjen ymmärtäminen sekä aseiden ja suojien turvallisuus.
Jos larppipaikalle saapuu larppiin kuulumattomia henkilöitä, tulee larppi tarvittaessa keskeyttää. Näille ihmisille tulisi tehdä selväksi mitä paikalla tapahtuu, esim. "Hei, jos ihmettelette, niin meillä on täällä tällainen liveroolipeli käynnissä...". Jos larpin ulkopuoliset tekijät (esim. hirvi tai vihainen metsästysseurue) tuottavat ongelmia, nouda paikalle larpin järjestäjä tai turvallisuusvastaava.
Rajoitukset
Alkoholin tai muiden huumausaineiden käyttö tapahtumapaikalla on kielletty. Suomen laissa kiellettyjen varusteiden (esim. oikeiden aseiden) hallussapito on luonnollisesti kielletty. Avotulen teko ja tupakointi luvatta on kielletty. Muiden osallistujien fyysisen, henkisen tai aineellisen turvallisuuden rikkominen luvatta on kielletty.
Vastuu
Hahmo saa tehdä mitä vaan, mutta larppaaja ei! Hahmon tekemät laittomuudet tai vaaralliset teot on toteutettava siten, etteivät larppajien teot riko Suomen lakia eivätkä larpin sääntöjä. Larppaajat vastaavat omista teoistaan, niiden vaikutuksista ympäristöön ja muihin larppaajiin. Omien tavaroidensa lisäksi larppaajat vastaavat hahmolleen lainaamistaan tai hahmonsa varastamista tavaroista. Vahingot, joille ei voida löytää tekijää ja joita vakuutukset tai osallistumismaksujen ylijäämä ei kata, pyritään kattamaan osallistujien kesken.
Turvallisuusvastaava on larpissa Oiein edustaja. Hän tarkistaa larpissa käytettävien tilojen, aseiden ja suojusten turvallisuuden, alaikäisten larppaajien lupalaput sekä muut turvallisuuteen vaikuttavat tekijät.
Vakuutukset
Larpeissa ei välttämättä ole vakuutusta. Larppaajia kannustetaan hankkimaan vapaa-ajan vakuutus.
Larppisäännöt
Taistelu
Taistelut vaarallisissa paikoissa tulee siirtää paikkaan, jossa kukaan ei ole vaarassa. Muutenkin taistelussa tulisi aina toimia siten, että toisille ei aiheuteta vaaraa (esim. hajonneilla aseilla). Jos taistelupaikalle ilmaantuu jokin vaaratekijä tulee taistelu keskeyttää "PELI SEIS" huudolla.
Kenenkään tahallinen vahingoittaminen taistelussa on kielletty.
Ampuma- ja kontaktiaseet
Larpeissa käytettävät ampuma- ja kontaktiaseet eivät saa vaarantaa larppaajien turvallisuutta. Turvallisuusvastaava testaa ne ennen larpin alkua. Vain turvallisuusvastaavan hyväksymiä aseita saa käyttää larpissa.
Jousipyssyt
Jousiammuntaa harjoitellut larppaaja saa käyttää alle 25 paunaista jousipyssyä tylppäkärkisillä pehmustetuilla nuolilla.
Bofferit ja lateksit
Päähään, nivusiin tms. ei saa tähdätä eikä pehmomeikoilla saa pistää. Jos joku saa osuman vahingossa herkkään paikkaan, voi hän siirtyä taistelun ulkopuolelle kunnes on varmistunut olevansa kunnossa.
Teräsaseet
Larppaajien tulisi ottaa erityisen tarkasti huomioon omat kykynsä sekä aseiden aiheuttamat vaarat (taistelun lisäksi esim. liukastumiset) teräsaseita käytettäessä. Teräsaseissa taistellessa pääpainon ei luonnollisesti olisi syytä olla kilpailu vaan tunnelman luominen.
Soft-air -aseet
Kaikkien tulee käyttää suojalaseja koko larpin ajan. Alle kahden metrin etäisyydeltä ei saa ampua.
Osumat taistelussa
Ota selvää ennen larppia kuinka konfliktitilanteessa tulisi toimia. Yleissääntönä: Älä laske pisteitä, eläydy! Larpissa tärkeintä ei ole taistelun voittaminen vaan larpin maailmaan sopivan tilanteen kuvaaminen. Kun et tiedä mitä tehdä, kaadu, saat aikaa miettiä.
Aseeton taistelu
Aseeton taistelu on kätevä hoitaa hidastettuna, teatraalisesti. Kokeneempi, isompi ja ilkeämpi hahmo voittaa! Erikoisten olentojen kestävyys ja voima voivat olla ennalta arvaamattomia. Tässä tapauksessa siitä on asianmukaisesti ilmoitettava. Jos lopputuloksesta syntyy erimielisyyksiä ratkokaa ne etukäteen esimerkiksi KPS (kivi-paperi-sakset)-leikillä.
Suojukset ja haarniskat
Haarniskan osat, kilvet tai muut suojukset eivät saa vaarantaa larppaajien turvallisuutta. Turvallisuusvastaava testaa ne ennen larppia. Vain turvallisuusvastaavan hyväksymiä suojuksia saa käyttää larpissa.
Eeläytyminen
Eläydy haavoihin ja tuskaan: päätä itse kaadutko öristen maahan vai jatkatko verenmaku suussa räivimistä. Hahmosi voi kestää neljäkin ysimillistä jalkaan, mutta se tuntee mieletöntä kipua ja tuskaa jo ensimmäisestä.
Hahmon kuoltua larppaaja makaa paikallaan kunnes tilanne on ohi. Ruumiin kantaminen pois soppakulhon vierestä sivummalle voi olla hyvä idea, ruumiit kun eivät yleensä sovi sisustukseen. Joskus hahmon ruumin tilalle voidaan jättää joku hahmon vaatekappale tai viesti. Kuolleen hahmon larppaaja ottakoon yhteyttä larpin järjestäjiin.
Varastaminen
Palauta varastamasi tavarat niiden oikeille omistajille larpin jälkeen. Mikäli larppaaja ei halua luopua varastetusta esineestä (esim. kalliista miekasta) oikeasti, esine voidaan korvata esimerkiksi korvaavalla esineellä tai viestillä.
Huumausaineet
Larpeissa huumausaineina käytetään yleensä esimerkiksi makeisia, kalkki- ja hiilitabletteja, simaa tai mehua. Nämä määritellään tapauskohtaisesti ja kuvataan erillisessä ohjeessa. Kaikkiin huumausaineiden vaikutuksiin eläydytään asiaankuuluvasti.
Taikuus
Taikuutta hallitsevalla ihmisellä on tiedossaan, kuinka toimia loitsua heitettäessä. Loitsijan tulee kertoa uhrille seuraamukset ja tämän tulee totella, ellei hänellä ole jotain syytä vastustaa loitsua.
Sanasto
Termit, joita hahmot eivät tunne, mutta jotka larppaajien TÄYTYY tuntea:
Apua!
Oikea hätätilanne. Mene heti ottamaan selvää ja auta mahdollisuuksien mukaan.
Briiffi
Kokous, jossa larpin järjestäjät ja larppaajat kokoontuvat ennen larppia tai sen jälkeen
Bofferi
Pehmustettu hopeateipillä päällystetty ase, jolla lyönti ei oikeasti aiheuta vammoja.
Hahmo
Roolihahmo, jota larppaaja esittää.
In-game
Larppiin kuuluva. Voidaan käyttää esim. keskusteluissa selventävänä terminä: "Oletko loukkaantunut in-game vai off-game?"
Off-game
Larpin maailmaan kuulumaton. Off-gamettavan larppaajan tulee pitää kättään nyrkissä pään päällä.
Larppaajat
Roolihahmon esittäjä, jota koskevat kaikki mahdolliset nykymaailman säännöt ja kiellot.
PJ
Larpin johtaja, järjestäjä, kirjoittaja ja/tai tapahtuman vastuuhenkilö.
Proppi
(prop, engl. = rekvisiitta) Kaikki larpin maailmaan sopiva rekvisiitta, aseet yms.
Soft-air
Aidonnäköinen muovikuula-ase, joita käytetään joissain larpeissa. Osuma kirpaisee, mutta on vaaraton suojalaseja käytettäessä.
